HSV vertaistuki

Heippa Kaikille

Näin kuuman kesän kuluessa tälle sivustolle ilmaantuu taatusti"untuvikkoja" uuden vuokralaisen kantajina ja kaikessa epätoivossaan ja häpeäntunteessaan mieli täynnä vaikka mitä(':twisted:')
Tuntuu että koko elämä on pilalla eikä mikkään oo mittään. Voihan se niinkin olla mutta kyllä ihan kelvollista siedettävää elämää edessä on - niin ainakin minä uskon(':lol:')
Tältä sivustolla olisi kiva lukea vaihteeksi semmottisia elämän myönteistä ja iloisiakin asioita, Mitä nyt kullekin on kohdalle sattunut.

apolleonilla keäloma jatkuu mukavasti ja taidanpa suunnata nokkaa vaihteeksi Baltiaan päin - tulipa ostetuksi matkaopas joka pitää testata heti saman tien('8)')

Hei,

nyt on tosiaan kyllä pakko kirjoittaa tänne pitkästä aikaa ja kertoa nimenomaan siitä, millaista elämä herpeksen kanssa käytännössä on. Itsekin murehdin aikoinani tätä seuralaistani ja tunsin tarpeetonta häpeää, ehkäpä juuri sen vuoksi, että koin aina olleeni seksikäyttäytymiseltäni todella vastuullinen... Aina ei voi voittaa, tulipa tämä pöpö sitten (entisen) vakituisen kumppanini toimesta hankittua.

Mutta millä mallilla elämäni on nykyään? Elän onnellisesti tasapainoisessa parisuhteessa, ja eipä tuo viruskaan juuri pahemmin oireile, kun yrittää pitää elintavat edes jonkinlaisessa balanssissa. Elämästä tulee nauttia täysillä, kokea monipuolisesti erilaisia asioita ja suhtautua niihin mahdollisiin vastoinkäymisiin sopivalla tyyneydellä! Aikaansa ei pidä kuluttaa niinkin pieniä juttuja (kuin herpestä) masennellen - siinä samalla kun voi missata niin paljon kaikkia uskomattoman hienojakin kokemuksia.

Nyt häntä pystyyn kaikki täällä, ja erityisen paljon terveisiä aina niin positiiviselle Apolleonille! Tsemiä ja iloa kaikille!

Meille tuli pari kuukautta sitten toinen vauva, eli aikamoista elämän melskettä täällä. Mutta voisiko olla mitään positiivisempaa...

Ihana kuulla myös positiivisia tarinoita. Löysin tämän palstan tänä keväänä, mutta alettuani lukea muiden kohtaloita aloin ahdistua. Pelkoni vain vahvistuivat ja mietin miten minun kävisi, löydänköhän koskaan ihmistä joka hyväksyy tartuntani. Onneksi täällä on myös posiviisia tarinoita, jotka antavat toivoa! Kiitos siitä! Toivon, että voin joku päivä kertoa oman iloisen tarinani..

Minulla on tänä kesänä kulunut 9 vuotta siitä kun sain herpeksen genitaalialueelle erottuani lasten isästä. Tartuttajasta ei ole tietoa, ilmeisesti ollut jo minulla koska lasten isällä sitä ei ollut. Se on ollut aktiivinen kaikki nämä vuodet. Pisin tauko kun herpestä ei ole ollut on ollut 3 kk. Estolääkkeistä ei ole ollut apua koskaan, ei hyvistä elämän tavoista, ei liikunnasta, ei hormonaalisesta ehkäisystä tai ilman sitä elämisestä.

Mutta ne hyvät uutiset: siis, erottuani olen ollut muutamassa vakavassa suhteessa, muutamassa ei niin vakavassa suhteessa ja joka kerran olen kertonut asiasta ennen sänkyyn menoa ja ketään se ei ole haitannut =)

Nyt olen naimisissa lasten isän kanssa 6 vuoden eron jälkeen. Häntäkään ei haitannut herpes. Tietenkään turhia riskejä en ole koskaan ottanut tarttumisen suhteen, valitettavasti se on kerran tarttunut partneriini.

Eli herpeksen kanssa voi elää, tai siis, sen kanssa on pakko elää, eikä se aina ole niin mukava seuralainen, mutta senkin kanssa selviää. Tsemppiä kaikille ja mukavaa kesää!

Tämäpä oli ihana kuulla, että ihmiset ovat päässeet jatkamaan elämäänsä, taudista huolimatta! Itselläni on ollut herpes n. 2 vuotta, sain sen todennäköisesti silloisesta suhteestani, joka kesti vielä tartunnan havaitsemisen jälkeen n. 1,5 vuoden ajan. Suhteen loputtua iski sitten todellisuus aika kovaa vasten kasvoja, tai oikeastaan kun sitä nyt miettii, ei se ollutkaan todellisuus mikä iski, vaan oma katkeruudensekainen pelkoni tulevasta. Sillä suurin ongelma ei taidakaan olla muiden ihmisten reaktiot, vaan nimenomaan se, miten itsensä kantaa taudin kanssa. Mulla on nyt kai sellainen murrosvaihe menossa, että alkaa taas itsetuntoa kasaantua ja turha huoli alkaa muuttua pikkuhiljaa realistiseksi tulevaisuudesta haaveiluksi. Ison kannustavan potkun pyllylle tässä on antanut ihmiset tällä palstalla. Kun on lukenut muiden kohtaloita, niin lääkäreiden kertomat luvut taudin kantajista ovatkin saaneet inhimilliset "kasvot", vieläpä seuralliset, ystävälliset ja elämäniloiset sellaiset. Se on auttanut tajuamaan, että suurin virhe on antaa taudin pahamaineisuuden musertaa itsensä, se on kuitenkin pieni paha muiden maailman vitsauksien joukossa. Ja parhaimmillaan se voi auttaa tajuamaan, mikä elämässä todella on tärkeää, itse olen ainakin joskus syyllistynyt herpestä pienemmistäkin asioista murehtimiseen, nytpä eivät ne enää vaivaa. Kiitos siis teille ja jakakaa muutkin iloisia tarinoitanne, niistä on todella paljon apua!

Perhana, eilen melkein puolen vuoden jälkeen tajusin kantavani herpestä... Alkujärkytys kesti sen päivän ennen tänä aamuista gynekologikäyntiä... eka kunnon seurustelusuhde, eka seksikumppani ja pam herpes! osaan jo suhtautua huumorilla vaikka mikään naurun asia tämä EI ole

Niin, minusta on hienoa se että mm. huuliherpes-laastareita mainostetaan telkkarissa aivan normaalina asiana... Herpes uskalletaan sanoa ääneen (vaikka kysehän on mainoksessa HUULIherpeksestä). Mulle on jo junnusta asti tullut kuva, että herpes on normaalia elämää monella eikä ole syytä hävetä sitä. Tosiaan olen 18v. Mainosta olen miettinyt tässä pari päivää enemmän ja aivan uusin silmin

Nyt mulla tää eka, ilmeisesti sitten pahin aktiivi-vaihe meneillään... kaikkea muuta kun hyvä olla mut nyt pystyy jo naurahtamaan koko hommalle Elämä jatkuu! Itsestä se kiinni miten asennoituu