Maailma tuntui kaatuvan
Lähetetty: To Loka 16, 2008 18:50Löysin tään foorumin sattumalta - ja onneksi löysin. Olen jotain vastaavaa vertaistuki-kanavaa kaivannut reilun kolme vuotta. -05 keväällä sain herpeksen silloiselta kumppaniltani, luulen että kyseinen henkilö ei halunnut kertoa herpeksestään, tai toinen vaihtoehto on se että tyyppi kävi vieraissa ja toi tuliaisia minulle.. 
Ko. vuoden toukokuussa en osannut edes epäillä mitään herpekseen viittaavaa, kuvittelin että limakalvot ovat vain hormoniehkäisyn takia ärsyyntyneet, kutisevat jne.. Marraskuun loppupuolella samaisena vuonna olin sairastanut 3viikkoa varsin ärhäkkää flunssaa ja herpes puhkesi sit tuon seurauksena. Oireet tulivat tällä kertaa niin selkeinä ettei noista paljon voinut erehtyä. Lääkäriltä sain sit vahvistuksen epäilylleni ja toisaalta olo oli jopa helpottunut tuolloin. Elin helvetinmoisessa itsesyytöksessä/inhossa pitkään, vaikken ollut tietoisesti tätä tautia itselleni hankkinut, satuin vain seurustelemaan väärän ihmisen kanssa. Itseinhostani en ole päässyt täysin vieläkään, en tiedä miksi. En tälle asialle mitään voi ja tään kanssa pitää vain elää. Silti välillä, lähinnä silloin kun herpes aktivoituu, eläminen ja oleminen tään kanssa on aika nihkeetä. Viime aikoina herpes on taas kummitellut elämässäni enemmän, vaikka välillä oli jo rauhallisempaa. En osaa tarkkaan sanoa et mikä tuohon vaikuttaa, ehkä elämäni on vain ollut taas jotenkin normaalia stressaavampaa. Estolääkkeitä söin reilun vuoden verran sen jälkeen kun olin diagnoosin saanut, lopetin estot keväällä -07. Aloin syömään lysiiniä, joka on varmasti jossakin määrin hillinnyt herpestä. Oireet itsessään eivät ole enää pahoja, joskus imusolmukkeet saattaa kipeytyä vähän, itse rakkulat ovat yksittäisiä pieniä näppyjä, mitkä katoavat parissa päivässä. Ja siis, olen pian 27-vuotias nainen, kolme vuotta sitten tuo herpestuomio tuntui oikeasti kuolemalta, silloin olisin eniten tarvinnut vertaistukea, mut ei silloin netistäkään löytynyt mitään enkä voinut kuvitella et menisin kenellekään kertomaan et "minulla on herpes". Näiden vuosien aikana asian kanssa on jotenkin oppinut elämään. Pidemmissä suhteissa olen aina kertonut toiselle osapuolelle tartunnastani, eikä kukaan minua ole tuon takia diskannut. Hyvä niin 
Mut siis, tässä minun tapaukseni. Hienoa et tällainen foorumi on perustettu, tietää ettei ole yksin
Ko. vuoden toukokuussa en osannut edes epäillä mitään herpekseen viittaavaa, kuvittelin että limakalvot ovat vain hormoniehkäisyn takia ärsyyntyneet, kutisevat jne.. Marraskuun loppupuolella samaisena vuonna olin sairastanut 3viikkoa varsin ärhäkkää flunssaa ja herpes puhkesi sit tuon seurauksena. Oireet tulivat tällä kertaa niin selkeinä ettei noista paljon voinut erehtyä. Lääkäriltä sain sit vahvistuksen epäilylleni ja toisaalta olo oli jopa helpottunut tuolloin. Elin helvetinmoisessa itsesyytöksessä/inhossa pitkään, vaikken ollut tietoisesti tätä tautia itselleni hankkinut, satuin vain seurustelemaan väärän ihmisen kanssa. Itseinhostani en ole päässyt täysin vieläkään, en tiedä miksi. En tälle asialle mitään voi ja tään kanssa pitää vain elää. Silti välillä, lähinnä silloin kun herpes aktivoituu, eläminen ja oleminen tään kanssa on aika nihkeetä. Viime aikoina herpes on taas kummitellut elämässäni enemmän, vaikka välillä oli jo rauhallisempaa. En osaa tarkkaan sanoa et mikä tuohon vaikuttaa, ehkä elämäni on vain ollut taas jotenkin normaalia stressaavampaa. Estolääkkeitä söin reilun vuoden verran sen jälkeen kun olin diagnoosin saanut, lopetin estot keväällä -07. Aloin syömään lysiiniä, joka on varmasti jossakin määrin hillinnyt herpestä. Oireet itsessään eivät ole enää pahoja, joskus imusolmukkeet saattaa kipeytyä vähän, itse rakkulat ovat yksittäisiä pieniä näppyjä, mitkä katoavat parissa päivässä. Ja siis, olen pian 27-vuotias nainen, kolme vuotta sitten tuo herpestuomio tuntui oikeasti kuolemalta, silloin olisin eniten tarvinnut vertaistukea, mut ei silloin netistäkään löytynyt mitään enkä voinut kuvitella et menisin kenellekään kertomaan et "minulla on herpes". Näiden vuosien aikana asian kanssa on jotenkin oppinut elämään. Pidemmissä suhteissa olen aina kertonut toiselle osapuolelle tartunnastani, eikä kukaan minua ole tuon takia diskannut. Hyvä niin Mut siis, tässä minun tapaukseni. Hienoa et tällainen foorumi on perustettu, tietää ettei ole yksin