HSV vertaistuki

Kiva, että tällainen foorumi on avattu... ja kiva lukea miten kohtalotoverit herpeksen kanssa elävät.

Olen itse nyt 29-vuotias tyttö.Sain herpeksen varmaan joku reilu viitisen vuotta sitten... pojalta, joka ei kuulemma tiennyt koko virusta kantavansa... En käyttänyt muuta ehkäisyä, joten käytimme kondomia PAITSI esileikin aikana... Raskaaksi en tullut, mutta herpeksen sain. Kylläpä tunsin itseni tyhmäksi...

Alkureaktio oli järkytys. Olin todella kipeä. Minulla oli kuumetta ja pissalla käyminen oli todella kivuliasta! Pelkkä käveleminen sattui ja vietin muutaman päivän sängyssä potien...Netissä vierailin ja tein diagnoosin... ja ei muuta kuin terveyskeskukseen. Lääkäri vilkaisi alapäätäni ja totesi, että "voi itku". Voin sanoa, että kyllä itketti.

Sain reseptin, mutta mitään tietoa en taudista saanut. Herpes oireili minulla alussa aika usein. Terveydenhoitaja ei osannut minua neuvoa, kun kysyin apua herpeksen kanssa elämiseen. Totesi vain, että "tyhmästä päästä kärsii".

Sanomattakin selvää, että tunsin itseni todella likaiseksi ja huonoksi. Oli kauheaa ajatella, etten ole enää koskaan "puhdas" ja ettei kukaan minua tällaisenä huoli... Tapasin sitten pojan josta tykkäsin ja päätin mennä käymään vielä yksityisellä. Minulta otettin vielä verikokeet eli siis vasta-aineita katsottiin. Siitä paljastui, että minulla on sekainfektio, eli molemmat herpes virukset.. tosin huulessa herpes ei ole minulla koskaan oireillut. Tämä lääkäri oli todella myötätuntoinen ja näki tuskani... Neuvoi minua elämään "normaalia nuoren naisen elämää"... onneksi herpekseni ei puhkea usein ja selviän aika vähällä. usein on vain yksi rakkula joka vähän kutisee.

Vaikka silloisesta suhteestani, ei mitään tullutkaan. Minulla on ollut seurustelusuhteita ja olen kertonut seksikumppaneilleni herpeksestä. Ehkä parin tapailemani miehen kohdalla se on ollut "kynnyskysymys", mutta olen lohduttanut itseäni ajattelemalla, että jos suhde kaatuu sellaiseen, niin tuskinpa se kestäisi muutenkaan...

Tietysti on aina vaikeaa kun tutustuu uuteen mieheen kertoa herpeksestä. Pyrin tekemään sen mahdollisimman pian, aina ennen seksin astumista kuvioihin... ja oikeastaan olen yllättynyt siitä miten hyvin miehet siihen suhtautuvat. Eikä seurustelusuhteeni ole koskaan herpekseen kaatuneet...

Olen oppinut kuitenkin aika varovaiseksi siinä, millaisen miehen elämääni päästän ja tutustumiskuviot vievät nykyään enemmän aikaa kuin ennen... tosin kaipa sitä iän myötä muutenki tulee varovaisemmaksi. Mikään kun ei ihmissuhteissa suojaa loukatuksi tulemiselta ja useimpien ihmissuhdeongelmien rinnalla herpekseni tuntuu aika pikkujutulta...

Harmillista että useat viruksen saaneet ovat saaneet hoitohenkilökunnalta tylyjä kommetteja terveyskeskuslääkärikäyntien yhteydessä. Eikö lääkärissä olisi tarkoitus saada hoitoa eikä arvostelua? Itse olen saanut hyvin asiallisen vastaanoton lääkärillä käydessäni, mutta jos olisin saanut alkuvaiheessa sellaista palautetta että "voi voi, oma syysi", en varmaan enää olisi uskaltanut hakea hoitoa vaivaani ollenkaan, kun asiasta on jo muutenkin vaikea puhua kenellekään.
Ihanaa, että taas tuli yksi uusi valoisa esimerkki siitä, että uuden kumppanin voi löytä vielä tartunnan jälkeenkin:) Toivossa siis elelen...

On se kumma tosiaan miten hoitohenkilökunta päästelee sammakoita suustaan. Muistin juuri tätä lukiessani että minulta näytteen ottanut labratäti neuvoi kädestä pitäen "Laitat ensi kertaa hunajaa sinne, se auttaa." En ole muuten kokeillut mutta siinä kuumeessa ja tilassa olisin voinut tunkea hunajaa tädin.. nenään.

Ihan järkyttävää terveydenhoitajan käytös! Hoitotyön koulutuksessa ei ehdi oikein paneutua tarkasti mihinkään ja valmistuvilla ei ole välttämättä mitään käsitystä herpeksestä. Tiedän, koska olen itse opinnäytetyötä vaille valmis sairaanhoitaja. Sitten kun tulee herpeksestä kärsivä potilas eteen, niin mitäs teet?! Niin kipeä asia potilaalle, ja tuntematon asia hoitajalle... ei hyvä yhdistelmä.

Sain esikoiseni viikko sitten. Neuvolassa oli hieman kädettömiä lääkäreitä, jotka eivät oikein tarttuneet koko herpesasiaan, onneksi ei ole oireillut eikä se vaikuttanut mitenkään raskauteen tai synnytykseen. Minäkään en vuosia sitten sairastuttuani saanut mitään ohjausta terveydenhuollosta.