HSV vertaistuki

Olen 26-vuotias nainen ja tässä on minun tarinani elämästä herpeksen kanssa.

Sain tietää, että minulla on herpes, joskus vuoden 2002 paikkeilla. Syytin suoraan entistä poikaystävääni, jonka kanssa olimme jo eronneet, vaikka itseasiassa uskon, että herpes oli tarttunut uudelta poikaystävältäni huuliherpeksenä suuseksissä. Ei käynyt mielessäkään, että suuseksissä voisi saada taudin. Joka suhteen välissä olen käynyt tautitesteissä, mutta niissähän ei herpestä näy. Olen kuullut, että herpes voi olla oireettomana pitkäänkin, eli en ihan tarkkaan tiedä milloin olen sen saanut.

Menin opiskelijaterveydenhuoltoon, jossa käskettiin hoitaa hiivatulehduksena. Kas kummaa, kun ei lääke tehonnut. Menin oireideni kanssa terveyskeskukseen. Tauti oli jo pitkällä. Lääkäri vilkaisi ja sanoi, että kyseessä on genitaaliherpes, tässä resepti ja kiittimoi. Ei mitään henkistä tukea, keskustelua taudista tai muuta. Kävin myöhemmin vielä terveydenhoitajan kanssa juttelemassa, mutta häneltäkään en saanut TIETOA. Olin mukana Väestöliiton e-pilleritutkimuksessa, jossa kontrollissa käydessäni sain lohdutusta. Eräs hoitaja siellä sanoi, että ei se nyt ole läheskään pahin tauti minkä voi napata. Hän oli oikeassa.

Ensimmäinen puhkeaminen oli HELVETILLINEN. Itkin varmaan kolme päivää. Halusin puhua paljon, ystävieni kanssa, mutta kukaan ei pystynyt oikein lohduttamaan. Hain tietoa netistä ja sieltähän löytyy ihan mitä vaan... Ajattelin että jos loppuelämä on tällaista, niin elämä on ohi. Ja mietin, olisiko seksielämäni kokonaan ohi. Tunsin myös syyllisyyttä siitä, että olisin tartuttanut uuden poikaystäväni, jolle olin ensimmäinen seksikumppani. Oli niin järkyttävän typerä, likainen, lutkamainen olo. Miten minulla voisi olla sukupuolitauti?

Koulussa oli aina kerrottu, että "tehkää näin niin ette saa tautia", mutta kukaan ei koskaan kertonut, että MITÄ SITTEN JOS sen kumminkin saa.

Järkyttävintä oli tajuta, että viirus oli tullut jäädäkseen. Sitä ei voisi hoitaa pois päiväjärjestyksestä kuten klamydiaa. Mitään muita tauteja minulla ei ollut aikaisemmin ja olin aina elänyt mielestäni kohtalaisen suojatusti, käyttänyt kondomia, välttänyt mitään yksittäisiä holtittomia suhteita, vaatinut kumppaneitani käymään testeissä ja käynyt itsekin.

Suhde ei herpekseen kaatunut, ihana poikaystäväni suhtautui asiaan tosi hyvin. Seurustelimme pari vuotta, mutta lopulta erosimme, ihan muusta syystä kuin taudin takia. Minulla oli välissä pari onnetonta laastarisuhdetta, joille kerroin kyllä taudista ja he halusivat silti olla kanssani, kun kondomia kerran käytettiin, mutta ajatus kondomiseksistä - ja suuseksistä kieltäytymisestä - loppuelämän ajan ei kyllä houkutellut.

Erityisesti minua ärsytti mies, joka ei itse suostunut tautitesteihin, koska joku äitinsä tuttu oli siellä töissä. Että tämmöinen on suhtautuminen sukupuolitauteihin. Jos et tiedä, sitä ei ole?

Sitten tapasin erään miehen, jolle kerroin paniikissa puhelimessa herpeksestä vähän ensitapaamisemme jälkeen. Hän suhtautui siihen aivan luonnollisesti, eikä taudista koskaan tullut meidän suhteeseen mitään riippakiveä. Emme ole erityisesti varoneet sen tarttumista, kondomia käytettiin aluksi. Nyt 2,5 vuotta myöhemmin olemme naimisissa ja odotamme ensimmäistä lasta. Synnytykseenhän herpes voi vaikuttaa, emme ole vielä keskustelleet estolääkityksestä neuvolassa, kun laskettuun aikaan on vielä pari kuukautta.

Haluaisin tietää onko kyseessä HSV1 vai HSV2, varmistaakseni ehkä tarttumistavan. Nykyään tauti on harvoin kuvioissa, lähinnä erittäin stressaavina aikoina, joita tietenkin välttelen. Silloin, kun elän terveellisesti, tauti pysyy aisoissa. Kun olen flunssassa, herpeskin puskee helpommin päälle.

Ihanaa huomata, että herpeksestä huolimatta voi elää normaalia elämää.
Itselleni sairastuminen oli kova pala. Olen aina yrittänyt olla varovainen, eikä minulla ole edes ollut montaa kumppania ja siitä huolimata herpes osui kohdalle. Minulla on hsv1 ja hyvinä päivinä ajattelenkin että lähes kaikkihan sitä kantavat. Ongelma onkin siinä, että genitaaliherpeksenä se onkin sitten se harvinaisempi taudinaiheuttaja.
Olen saanut taudin mitä ilmeisemmin nykyiseltä poikaystävältäni. Tällä hetkellä suhteemme ei voi kovin hyvin ja olenkin alkanut pelätä että löydänkö enää ketään mikäli eroamme.

Tieto ei aina lisää tuskaa. Ne, jotka tietävät, minkälaisesta taudista on kyse, suhtautuvat hyvin. Oma mieheni oli tässä aivan löytö. Ihmiset eivät tiedä kuinka yleinen ja loppujen lopuksi harmiton vaiva on kyseessä.

Olisi kyllä työlästä ajatella uuden parin etsintää. Lämäyttäisin kortit pöytään aika alkuvaiheessa, koska en haluaisi tuhlata aikaa jonkun ihmisen kanssa, joka ei sitten loppujen lopuksi ole valmis kanssani taudin takia olemaan. Ja kerran se vaan kirpasee. En koe kuitenkaan olevani mitenkään jumissa nykyisessä parisuhteessani taudin takia, eli sen takia ettenkö haluaisi koskaan enää kertoa taudista kenellekään.

Ai niin, täytyy kertoa, että eräälle miehelle en kertonut taudista suhteemme missään vaiheessa. Se johtui siitä, että ensimmäisen kerran harrastimme seksiä niin että olin niin humaltunut, etten jälkeenpäin muista hommasta mitään. Emme käyttäneet kondomia (minulla oli Nuvaring ehkäisynä). Sanoin miehelle vain, että mitä jos mulla olisi joku tauti tai sulla olisi joku tauti, että olitpa aika vastuuton. Mies vain naurahti, että tietää ettei hänellä ole mitään. Kävin itse testeissä sen suhteen jälkeen, kuten aina. En tiedä onko ko. mies saanut tartuntaa, enkä välitä, ajattelen että kyse oli hänen omasta ajattelemattomuudestaan. Meillä oli ennen suhteen alkamista monimutkainen historia, joka vaikutti siihen, etten ollut hänelle avoin. Lapsellista ehkä, mutta sanoisin että olen vain vahingoniloinen mikäli hän on taudin saanut.

Nykyään en ajattele tautia ollenkaan, en edes muista sen olemassaoloa, paitsi joskus kun paha flunssa iskee, niin että elimistön puolustuskyky todella laskee ja herpes pukkaa päälle. Tiedän kumminkin, kuinka pahaksi se voi mennä, yleensä on vain muutama huomaamaton rakkula, joiden annan vain olla, en jaksa edes Zoviraxia ostaa niitä varten. Tai siis, en muista sitä ostaa ja kun muistaisin niin vaiva on jo ohi.

Täytyy vielä sanoa, että omaa seksielämääni herpes ei haittaa nykyään ollenkaan. Samalla tavallahan hiivatulehdus tms. voi estää hetkellisesti menoa. En koe siis herpestä kovinkaan elämää rajoittavana. Meillä ainakin on vireää toimintaa, jopa raskauden viimeisellä kolmanneksella.

Jostain syystä ajattelen että HSV1 olisi "pienempi paha", koska se olisi helpompi selittää mahdollisille tuleville kumppaneille (olen naimisissa enkä aio erota, mutta koskaanhan ei voi tietää jos toiselle sattuu jotain tai sukset menevät ristiin...) ja muillekin, että "huuliherpes voi tarttua myös alapäähän". Jotenkin se on ymmärrettävämpää ja vähemmän sukupuolitautimaista...

Luin alkukesästä keskustelupalstaa, jossa eräs hyvin nuori ja seksuaalisesti vielä kokematon tyttö kertoi saaneensa genitaaliherpeksen. Kyseessä oli ilmeisesti taudin leviäminen omalla keholla huulesta genitaalialueelle. Ajattelin lukiessani että näin helpostiko se siis leviää. Ja kun ottaa huomioon vielä seksitapojen muuttumisen (suuseksin yleistyminen) niin periaatteesahan kukaan ei voi olla 100 % varma omasta "puhtaudestaan". Olen vain usein ajatellut, että olisi hienoa, jos voisi eron sattuessa löytää toisen jo samaa virusta kantavan ihmisen. Näin välttyisi siltä pelolta, että toinen osapuoli jonain päivänä todennäköisesti saa tartunnan ja pahimmillaan oirehtii voimakkaasti ja katkeroituu. HSV1:tä kantavia on kuitenkin niin vähän, että heitä tuskin löytää, ainakaan kovin helposti.
On totta että jopa terveyskeskuksessa sairauteeni suhtauduttiin tyyliin "Eihän sulla sit mitään hätää ole, jos oot kerran saanut vaan 1-tyypin viruksen", mutta ensimmäiset oireeni olivat erittäin rajut siitäkin huolimatta, että kyseessä on taudin lievempi muoto. Nyt kun olen pitänyt itsestäni erityisen hyvää huolta tauti on rauhoittunut, enkä koe varsinaisesti olevani mitenkään sairas. En ole kuitenkaan kertonut taudistani kuin parille ihmiselle ja tuskin tulen kertomaankaan muutoin kuin pakon edessä. Ei tämä siis tosiaankaan näin jälkikäteen ole mitenkään kamala tauti, enemmän pelkään esim hiivatulehdusta.
Olen kuitenkin huomannut että jotkut ihmiset pitävät tätä tautia niin hirveänä peikkona, että heidänlaisilleen ei asiasta kannata edes vihjata. Eräskin ystäväni kertoi halveksien miehestä, jonka kanssa hänellä oli ollut sutinaa. Kun mies oli sitten kertonut taudistaan hän oli saanut kaveriltani rukkaset ja vihat päälleen saman tien. Yritin varovasti tiedustella, eikö ystäväni ollut tullut ajatelleeksi, miten vaikeaa miehen oli mahdollisesti ollut kertoa taudistaan ja että eikö ystäväni olisi voinut toimia hieman hienotunteisemmin kiitoksena siitä hyvästä, että mies oli ylipäätään kertonut asiasta. Ystäväni vastasi, että ei ollut hänen ongelmansa että toinen oli mennyt taudin hankkimaan. Totta kai sekin tietysti...

mansikka kirjoitti: On totta että jopa terveyskeskuksessa sairauteeni suhtauduttiin tyyliin "Eihän sulla sit mitään hätää ole, jos oot kerran saanut vaan 1-tyypin viruksen", mutta ensimmäiset oireeni olivat erittäin rajut siitäkin huolimatta, että kyseessä on taudin lievempi muoto.

Käsittääkseni minullakin on HSV1 ja ensipuhkeaminen oli aivan järkyttävä. Yhtä tuskaa ja itkua ensimmäiset päivät. Oli todella saastainen olo, ja kun en siinä vaiheessa voinut tietää milloin olo helpottaa ja onko sama kärsimys edessä esim. kerran kuukaudessa menkkojen aikaan... En tiedä olinko vintti pimeänä itkemisestä ja järkytyksestä vai lääkekuurista jonka sain, mutta sumealta se tuntui.