HSV vertaistuki

Tuolla toisessa ketjussa oli puhetta siitä, että keneltä kannattaa hakea apua genitaaliherpekseen sairastuttuaan. Kokemukset lääkärikäynneistä ovat monilla aika tylyjä, on annettu ehkä resepti kouraan ja "heitetty pihalle". Jotkut olivat päässeet keskustelemaan esim. psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Jotkut olivat puhuneet kavereille.

Minulla oli aluksi kova puhumisen tarve ja halusin "tulla kaapista" ja kertoa taudista mahdollisimman monelle kaverille. En muista edes että kenelle kaikille kerroin. Nyt on sellainen ajatus, että jos asiasta menisi kertomaan, leviäisikö juttu kahvipöydissä... Kaikki eivät ajattele muiden asioiden puhumisesta niin kuin minä (luottamuksellisesti), vaan toisten ihmisten asioita oikeasti pengotaan.

Oma äitini kysyi vain "mistä sinä semmosen oot saanut", että... kiitti tuesta.. Kannattaa siinä mielessä miettiä kenelle puhuu, että saako vastapuolelta tukea vai ryöpytystä. Välttämättä terveydenhuollon työntekijöilläkään ei ole tietoa herpeksestä, eivätkä osaa suhtautua asiallisesti.

Lohdullisin kommentti oli se kun olin mukana eräässä ehkäisytutkimuksessa, siellä hoitaja sanoi että "no olisit voinut pahemmankin taudin saada". Uskon että hän oli gynekologisiin asioihin perehtynyt työssään. Tuo lause huojensi.

Oon käsittänyt, itsestäni ja muualta, että tuen tarve ainakin alkuun tässä sairaudessa on suuri.
Mietin, miksi herpekseen - tai muuhunkin sukupuolitautiin sairastuneille - ei ole jotain tukiryhmiä? Tai jotain tukihenkilöitä, joilla olis vaikkapa itselläänsä sama sairaus, niin osaisi tsempata? Ei kaikki tällaista kai haluaisi, jotkut on vahvoja ja pärjää keskenään tämän kanssa, mut ainakin jos itsellä olisi mahdollisuus puhua luottamuksella kasvokkain samaa sairautta sairastavan kanssa, ottaisin sen vastaan mielihyvin.

Sairastuneiden tavoittaminen varmaan on yksi haaste vertaistukiryhmän muodostamisessa. Terveyskeskukset yms. pitäisi saada mukaan tiedottamaan ryhmästä. Tämä netti on niin kätevä, kun ei ole aikaan eikä paikkaan sidottu. Luulisi silti, että ainakin suurimmissa kaupungeissa sairastuneita on pakko olla melko paljon. Ryhmän kokoonpanohan voisi vaihdella - tukea tarvitsee enemmän siinä vaiheessa, kun herpes on ensimmäistä kertaa puhjennut tai jos se puhkeaa toistuvasti ja oireet häiritsevät elämää, tai toisaalta jos asia tulee muuten ajankohtaiseksi esim. eron jälkeen, jolloin joutuu miettimään taas että miten asiasta kertoo uudelle kumppanille. Ryhmä auttaisi ainakin poistamaan tautiin helposti liittyvää häpeää. Näkisi että herpes, kuten moni muukin sukupuolitauti, voi oikeasti "napsahtaa" kenelle tahansa ilman erityisen hulvatonta riskikäyttäytymistä.