HSV vertaistuki

Parisen vuotta sitten sain ensimmäiset herpesoireet alapäähäni ja paniikki oli valtava. Sain tartunnan mitä todennäköisimmin mieheltäni, jolla on huuliherpes. Mieheni on ensimmäinen ja ainoa kumppanini. Olemme olleet nyt 4 vuotta yhdessä, josta osa on ollut alamäkeä ja vähän parempaakin, mutta tartunnan aikoihin aikalailla alamäkeä. Olin jo aikeissa pistää välimme poikki, kun oireet alkoivat. Mieheni suhtautui asiaan tukien, mutta se ei poistanu kalvavaa tietoutta siitä, etten koe jakavani nykyisen miehen kanssa loppuelämää. Olen muutenkin vanhoillinen periaatteiltani, etten aloita suhdetta ennen kuin tiedän sen voivan kestää, joten jo pelkkä ajatus erosta oli hirveä... Mutta se ei voita tätä tunnetta, kun herpeksestä on tullut vihkisormus, joka pakottaa minut jäämään pelosta ja häpeästä lamaantuneena suhteeseemme.

Tunnen tukehtuvani suhteeseen. En ole vaivannut miestäni angsteillani akuutin tartuntavaiheen jälkeen, mutta kauna sisälläni muuttuu vain mustemmaksi. Olen vihainen miehelleni tartunnasta, vihainen itselleni ja vaikka maailmalle paremman vastustajan puutteessa. Jossittelen ja märehdin viikoittain: "jos olisin vain sanonut ei silloin" tms tms... Ei niin ettäkö hän olisi täys paska mieheksi, arvomme vain ovat aivan toisilta sfääreiltä. Oikeastaan olen halunnut erota jo 2 vuotta, mutta pelko tulevaisuudesta ja parisuhteettomuudesta on niin ahdistavia, etten uskalla lähteä. Tiedän ettei tämä ole reilua meistä kummallekaan, mutta kuinka uskoa parempaankaan? Paitsi että ero itsessään on vakava asia minulle on myös tämä tartunta, joka ainakin tulee seuraamaan tuleviin suhteisiin, jos niitä on edes tulossa...

Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta tilanteesta? Ja kuinka voin ikinä antaa itseni ihastua keneenkään, kun en voi enää tarjota sitä puhtautta, jonka menin uhraamaan sitä arvostamattomalle miehelle? Jakakaa pliide positiivisuutta elämään... Tällä keskustelupalstalla kun sitä vaikutti vielä olevan...

Kuulostaapa hyvinkin tutulta. Itse olin vielä reilu vuosi sitten suhteessa, joka oli täysin kuollut. Syynä suhteen pitkittämiselle oli silloisen mieheni syyllisyydentunto ja minun pelkoni yksin jäämisestä. Olimme liian erilaisia, mutta huomasimme sen vasta siinä vaiheessa kun sain tartunnan oletetusti häneltä. Lääkäri ainakin oli sitä mieltä, että oireet viittasivat juuri saatuun tartuntaan, mutta tiedä näistäkin nyt sitten taas...
Joka tapauksessa jäin roikkumaan häneen ja hän ahdistui koko ajan enemmän. Emme pystyneet enää kommunikoimaan, mutta hän ei rohjennut sanoa suoraan ja minä en halunnut päästää irti "elämäni viimeisestä" suhteesta.
Lopulta päädyimme eroon, sillä suhde oli muuttunut rakkaudettomaksi ja ahdistavaksi meille molemmille. Pari kuukautta välttelin ihmmisten katseita ja sain raivareita katsoessani tv-sarjoja, joissa ihmiset hyppivät sängystä toiseen ilman mitään pelkoa sairauksista. Olin kovaa vauhtia katkeroitumassa ja kielsin itseltäni seksuaalisuuden kokonaan.
Sitten tutustuin eräänä iltana mukavaan mieheen. Tilanne muuttui yllättäen pelkästä rupattelusta molemminpuoleiseksi kiinnostukseksi. Olin kuitenkin niin ahdistunut siitä, että jouduin ensimmäistä kertaa tilanteeseen, jossa joutuisin luopumaan leikistä sairauteni takia. Aloin itkeä. Lopulta rohkenin kertoa huolestuneelle miehelle mistä on kysymys. Asia oli hänen mielestään täysin yhdentekevä. Hän on saanut minut uskomaan, että olin tyhmä kun edes ajattelin olevani huonompi kuin ennen ja nyt elämme normaalia arkea välittämättä herpeksestä tuon taivaallista. Sitä ei voi poistaa, mutta me olemme toisillemme tärkeitä, eikä sitä muuta mikään.

Herpestä kantava kyllä löytää uuden kumppanin, tai ainakaan syy ei ole herpeksessä! Ajan myötä asiat loksahtavat oikeisiin mittasuhteisiin eikä herpes toivottavasti hallitse sinunkaan elämääsi tulevaisuudessa. Kärjistetysti voin sanoa, että ne miehet, jotka eivät herpestä kantavaa naista kelpuuta, ovat tietämättömiä juntteja, jotka eivät osaa ottaa asioista selvää. Eräs lyhytaikainen suhteeni oli sellainen, että mies nyrpisteli kun kerroin taudistani, mutta sanoi ettei itse ole koskaan käynyt missään sukupuolitautitesteissä eikä suostu käymään, koska hänen äitinsä tuttu on töissä terveyskeskuksessa ja sana leviäisi... Tyyppi suostui seksiin kondomin kanssa, mutta minä en kyllä pidemmän päälle sellaista jaksaisi. Nykyään seksielämä on mieheni kanssa, joka kanssa olen ollut jo vuosia, aivan kerrassaan tyydyttävää eikä herpes häiritse elämäämme kuin todella, todella harvoin.

Luulenpa, että herpes ei enää näyttäydy sitä kantavien elämässä kovin usein, kun tautia on pidempään sairastanut - se on käsitelty sekä psyykkisesti että fyysisesti, sitä ei enää murehdi ja se ei välttämättä enää uusiudu niin usein. Ehkä se on myös yksi syy tämän foorumin hiljaisuudelle. Olisi kiva kuitenkin, jos asian kanssa sinut tulisivat rohkaisemaan herpeksen kanssa painiskelevia tänne.

Vau Mansikka, olen todella iloinen puolestasi. Ja Rouva admin taas aiheuttaa kateutta ihailtavan lunkilla asenteellaan. Olen kuitenkin vielä kaksymppinen nulikka, että varmasti näen asiat vielä ehdottomina ja mustavalkoisina.. Mutta tällä hetkellä on vain vaikeampaa uskoa oikein parempaankaan itseni kohdalla.. Turhaa periaatteellisuutta ja kuluttavaa ylpeyttä sielu täynnä. :/ En tiedä... Moni asia tuntuu vain tällä hetkeltä pyörivän vain ja ainoastaan sen ympärillä, että on tautinen.. Mutta kiitos vastauksistanne, itsellänikin kesti pari vuotta löytää tämä foorumi. Lääkäreitten kanssa saa kyllä välillä todella kamalaa kohtelua.. Oli aivan hirveetä kun maksoin jopa yksityiselle gynekologille käynnistäni eikä mitään empatiaa tai myötätuntoa herunut. Olin vain itkun partaalla ja äijä vaan hoputti melkein housut kintuissa juoksemaan ovesta ulos...

Mutta mikä siinä oikeesti on että juuri alapäähän tarttunut herpes on niin kauheaa toisista ihmisistä? Ei huulessa olevaan tai muualla kropassa hengaavaan liitetä lähes mtn pelkoja.. Eikä vyöruusukaan tee ihmisestä sen kauheampaa, vaikka samaan perheeseen molemmat viirukset kuuluvat. Ja voi luoja minunkin aikasia terveystiedon tunteja, joissa sukupuolitauteja ei edes käyty kun opettajaa nolotti...

"Ja Rouva admin taas aiheuttaa kateutta ihailtavan lunkilla asenteellaan."

Heh... No, asiahan on kuitenkin niin, että tartunnan saamisesta alkaa kohta olla... hetkonen... kuinkahan monta, olisiko kuusi vuotta tai jotain...? (Pitäisi tarkistaa mitä olen muissa viesteissä kertonut ja pysyä tarinassa... en oikeasti muista... olisiko se 2002...?)

Muistan kyllä, että ihan helevettiähän se oli. Asia todella raastoi, sen takia myöhemmin tein opinnäytetyöni herpekseen liittyen ja perustin tämän foorumin. Koska kyseessä on sairastuneelle ISO ASIA! Kommentit netissä on oikeasti tuskaisia ja epätoivoisia. Mutta. Se menee ohi.

Minä olen saanut hyvää kohtelua raskautta ja synnytystä hoitaneilta hoitajilta ja lääkäreiltä, he kai tekevät työtä herpespotilaiden kanssa muutenkin, niin ettei ollut mitään ennakkoluuloja ja ihmeellisiä asenteita. Tk-lääkäri oli aivan asiaton juntti (naislääkäri), eikä hänestä ollut mitään apua. Kyllä suututti ja suretti. Olin mukana ehkäisyvalmistetutkimuksessa, jossa yksi hoitaja sanoi minulle lohduttavasti että "voisi sattua pahempikin tauti", niin että ei herpes sukupuolitaudeista ole missään nimessä pahin.

Kyllä ne asenteet muuttuu. Se, että me keskustellaan täällä, muuttaa maailmaa. Pieni pala kerrallaan. *ilettävää idealismia* Sanotaan vaan että "eipä oltu paikalla kun häpiää jaettiin". Se voisi sattua kenelle tahansa, me ollaan aikuisia ihmisiä ja harrastetaan seksiä ja saadaan nauttia siitä jatkossakin.

Juu, ihan aiheetonta on alkaa väheksyä itseään. Niin se vain on, että kyllä niitä hyviä miehiä vielä tulee kohdalle jos vaan itse on valmis siihen, tulihan niitä ennenkin. Ja jos nyt sitten sattuu sillä tavalla, että joku juttu päättyy ennen kuin se edes alkaa herpeksestä johtuen, niin antaa jätkän mennä. Uusi on jo kuitenkin odottamassa nurkan takana
Ja Tapsukka, itse olen samaa ikäluokkaa kuin sinäkin, joten sen voin sanoa että meidän ikäluokassa taudittomuudella sievisteleminen alkaa ilmeisesti olla harvojen herkkua. Hyvin monella on ollut tai on jokin tauti, ikävää sinänsä, mutta ei me tosiaan olla ainoita huonotuurisia. Sukupuolitaudeista ei puhuta, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä esiintyisi. Itse laskeskelen toisinaan kadulla kulkiessani ihmisiä: 1, 2, 3, 4, herpes, 1, 2... Niin usealla sitä tosiaan esiintyy ja kun vielä otetaan kaikki muut mahdolliset vaihtoehdot huomioon, niin aika moni vastaantulija varmastikin kantaa jotakin.

Otin Mansikasta mallia ja aloin laskella ihmisiä samaan tapaan. Ja eikös ennusteetkin jo maalailee tartuntojen määrän tuplaantuvan 10-15 vuoden sisällä? (jollen aivan väärin muista). Ja herpeshän on sen verran ovela, että sen voi saada olematta sukupuoliyhteydessä.. Vaikkakin vaatii astetta huonompaa tuuria. Mutta tuo joka viidennen laskenta kaupungilla piristää kummasti pahimpia päiviä kun on vaan pakko lähteä ulkoilmoille.

En tiedä sitten alkaako mennä liikaa aiheen ohi.. Mutta tekee mieli vielä kysellä jos vaikka yhtä kannustavia kommentteja olisi jaossa. Miten pääsitte lähtemään irti suhteesta? Ihan vain yleisesti ja toki herpeksen kannalta. Miehen osalta suhteessa ei liene mitään vikaa, mutta itse olen jo hyvin kosketusarka ja henkisesti irti. Mutta aina tilaisuudelta vaikuttavan hetken tullen en kuitenkaan saa suutani auki. Peruuttelen ja toppuuttelen, kauhistelen suhteen olevan viimeinen parisuhde ja petos toista kohtaan kun ei pysty enää jatkamaan jne. Toisinaan toivoisin että suhteemme olisi miehenkin puolelta synkkä ja aloite tulisi sieltä, sillä toisen jättäminen saa minut potemaan syyllisyyttä.

Itsekin olen aika huono ja ajatellut sukupuolitauteja yhden yön-juttujen ongelmana, mutta näin se vaan tuli omallekin kohdalle vain yhden ainokaisen suhteen myötä. Ja jos joskus jotain säpinää kenenkään toisen kanssa syntyisi, niin onko väärin pimittää tietoja jonkun aikaa, vai pitääkö teidän mielestä olla kertomassa heti? Kun en ole kuin yhdelle hyvälle ystävälleni pystynyt kertomaan... Niin tuntuu karsealta jos pitäisi parin päivän tuttavuudella lähteä kertomaan jotain niinkin henkilökohtaista kuin herpes. "Oikeassa elämässä" olen mölyt mahassa pitäjä-tyyppiä enkä kerro paljon mtn surkuja jollei meinaa oikeasti pimahtaa. Sitäpaitsi minun säännöissäni ei seksikään astu kuvioihin ennen kuin alkaa luottaa toiseen, niin ei kai vielä ihan toisillakaan treffeillä ole pakko kertoa jossei itse tilanteen tullen koe hyväksi hetkeksi kertoa...Kuinka kauan on ymmärrettävää jättää kertomatta? Ajatuksia ja pohdintoja olisi mukava kuulla..

Minun mielestä herpeksestä kannattaa kertoa ennen minkäänlaista seksiä, ettei toisella tule myöhemmin huijattu olo. Kertoisin siinä vaiheessa, kun tulee mieleen että suhde voisi kehittyä sille tasolle, että seksi on tulossa ajankohtaiseksi. Riippuu kemioista, mutta jos se ei itsellä pakota sydänalassa ja pystyy olemaan luonnollinen ja avoin ilman että kertoo, niin ei minun mielestä tarvitse kertoa ennen kuin on varma onko itse edes kiinnostunut. Itse lyön siinä vaiheessa kyllä kaikki kortit pöytään.

Mitään vinkkejä ei ole suhteesta lähtemiseen. Olen itse ikuinen yrittäjä ja kuolleessa suhteessa roikkuja... silti minä olen ollut melkein joka suhteessa se, joka suhteen lopulta pistää poikki. Tai jäähylle. Eihän ole pakko sanoa lopulisesti hyvästejä... tosin onko se reilua antaa toivoa, jos sitä ei le oikeasti.

Ehkä se kannattaa ajatella niin, että kumppani ansaitsee jonkun, joka tykkää hänestä enemmän kuin sinä ja joka voi tarjota hänelle aitoa rakkautta ja oikean parisuhteen. Älä haaskaa hänen aikaasi, suhteen lopettaminen voi olla myös toisen tulevaisuuden kunnioittamista. "Sinulla on oikeus onneen" tai jotain. Haluaisitko itse olla jonkun kanssa, joka netissä kirjoittelee palstoille kysyen neuvoa, miten SINUT saisi lempattua? Eikö ihan rehellisyyden nimissä tuntuisi reilulta jättää ihminen, joka ansaitsee, kuten sinäkin, jotain parempaa.