Heipsan

[Herbpupu]

Pitkään uumoiltuani ajattelin raapustella tähän jonkinmoisen avauksen
Pitkässä suhteessa reilu 16v eläneenä, minut erotettiin miehestäni ja päädyin hukkateille sinkkumaailmaan.
Kepposet opin nopeaan ja yritin aina muistaa tuon turvaseksin.
No mutta, nyt sitten rauhoituttuani yllättäen lyhyen suhteen päättymistä itkiessäni sain tämän pienen inhan vaivan....jota ensin hiivana lääkittiin, kun ei matsannut ihan tyyppipuhtaaseen herpeseen....minulla kun vain kaksi näppyä ja eka kertaa
Gynegologi sanoi että odottele nyt jos niitä tulee lisää ja sitten vasta kokeisiin..seuraavan päivänä virtsaaminen ei oikein ollut mukavaa ja päätin hakeutua uudelleen lääkärin pakeille. Kuinkas ollakkaan tuurillani sellainen hirmuinsen söpö mieslääkärihän se siinä kyseli että mikäs vaivaa No mikäs siinä suora kysymys ja suora vastaus Herpes....vähän aikaa se minua katseli ja kysäisi että ylä- vai alapäässä...sanoin että eiköhän se alapäässä ole. Oikein asiallinen ja ihana lääkäri...näki näppyni ja kirjoitteli reseptin...pyysin kaksi, mutta ei kuulema saa maalata piruja seinille...odotella pitää jokos uusii....no minä tiedän itseni ja onneni varmaankin joka kuukautinen vaiva, jollei estolääkitystä aloita.
Täytyy sanoa että netti on oiva paikka hankkia tietoa asiasta, mutta se henkinen puoli...mistä siihen saa tukea?
Gynegologini, jolta en lääkkeitä saanut, totesi vain että se on sellainen riesa sitten...no kiva...varmasti totta...
Diagnoosi on inhottava, vaikka sen jo mennessään arvaa, se tuntuu maailman lopulta, elämän lopulta tms.
Hassuinta on juuri se sellainen itsensä likaiseksi, pilaantuneeksi tunteminen.
Sitten mietin, että itse olen tietoisesti ottanut riskin kahdenkin eri kumppanin kanssa, tietäen että heillä on tämä oireillut joskus, minulla ei aiemmin ikinä, ihan vaan sen takia että olen heistä pitänyt paljon...no nyt voi miettiä että tekisinkö toisin...ehkä...kaatunutta maitoa on turha käydä itkemään..
En siis hylännyt heitä tämän taudin takia...ehkä minäkin sellaisen kumppanin vielä löydän joka minut ottaa kaikkine hyvine ja huonoine puolineni.
Toivoisin kirjoituksia aiheesta ja sen vierestä, vaikka s-postiakin kohtalon tovereilta, mukavilta miehiltä tietenkin ja neuvoja miten kannattaa tästä eteenpäin hoidella asiaa...vaiko vaan odotella tulevaa...kerroittekos esim ystävillenne, vai oliko se teidän oma salaisuus? Miten he ottivat tiedon vastaan?

Noin muutoin se ei kai auta kun jatkaa taaperrusta etiäpäin uusiin haasteisiin vaikka nyt kaksi päivää diagnoosista, tuntuu että mikään ei huvita...

[Christine]

Itse ajattelin myös vasta tartunnan saaneena myös estolääkitystä, mutta ilokseni en ole tarvinnut sitä. Tosin alkuaikoina, minulla oli aina resepti vasikloviirin varalle, joka taisi tulla pariin otteeseen tarpeeseen. Lääkityksestähän ei ole mitään hyötyä, jos sen aloittaa liian myöhään... paitsi ilmeisesti primääri-infektiossa lääkitys on tärkeä...
Itselläni se oli aika kamala. Taisi kestää melkein kaksi viikkoa. Sittemmin oireina on ollut vain yks tai kaksi pientä rakkulaa, jotka kestävät 3-5 päivää.

Itse henkilökohtaisesti kerroin perheelleni... no makasin infektion vasta saaneena viikon sängynpohjalla ja itkin ja käveleminen sattui... ja keltäpä muulta sitä lohtua saisi. Myös kavereilleni kerroin, jopa senkin vuoksi, että välttyisivät samalta paskalta. Ystäväni ottivat tiedon ihan hyvin vastaan... herpeshän ei minua nyt ihmisenä juuri pahenna. Kyllä ne pahimmat viat ovat jossain ihan muualla, kuin siinä, että olen kyseisen vaivan hankkinut.

En tiedä onko tästä kellekään lohtua, mutta ei kannata herpeksestä masentua, kun on olemassa paljon muitakin asioita, joista voi masentua...

[Herbpupu]

Niinkuin monessa muussakin tapauksessa ei elämä lopu vaan jatkuu.
Ystävät ymmärtävät ja läheiset myös.
Nyt olisi sitten tulossa se aika että pitäisi miettiä missä vaiheessa seurustelua tai tapailua aloitettaessa ko aihe pitää ottaa esille.
Ottaisittekos ihan ennen ensitreffejä ..kun kyse on siis tällaisestä nykyajan nettideittailusta, vai odottaisittekos että olette kerran nähneet naamatusten, että tietää onkos siitä suhteeksi vai ei
Itse kun olen aika suoraviivainen ja rehellinen ja avoin niin tuppaan aina kertomaan vaikka mitä asioita...tämä nyt tuntuu pähkäilyttävän minua...
Siis koko totuus heti, vai vasta sitten jos suhde muuttuu muuksi kun kaffitteluksi??

[Christine]

Itse olen ensin rauhassa tutustunut toiseen ennen kuin olen ottanut asian puheeksi. Olen kyllä toisinaan itsekin aikamoinen lörpöttelijä, mutta kuitenkin minulle herpes on vielä aika vaikea ottaa puheeksi miehen kanssa... asiaa vaikeuttaa tietenkin myös se, että koen muutenkin luottamuspulaa mitä miehiin tulee.

Minulle sääntönä on se, että kerron miehelle enennenkuin seksi astuu kuvioihin. Mielestäni hänellä on oikeus tietää ja itse sitten päättää miten asiaan suhtautuu... itselleni ei tätä mahdollisuutta koskaan annettu... joskin mahdollistahan on ettei mies, jolta sen sain, tiennyt herpeksestään. Pyrin kertomaan asiasta suhteellisen neutraalisti; tosiasiat, mutta ilman turhaa "pelottelua". Yleensä kerron myös, mistä netistä voi löytää asiasta tietoa... Hah... Tämä kuulostaa nyt siltä kuin tapaisin useinkin uusia miehiä Tosiasiassa viimeisimmistä kerrasta kun tapailu eteni siihen pisteesen, että asiasta kerroin on jo yli vuosi.

Eli itselleni kyse on todellakin aika intiimistä asiasta. Ystäväni tietävät, eikä se siis ole mikään salaisuus, mutta miehelle en asiasta kerro, ennenkuin koen voivani luottaa asian hänelle... ja eihän kai kukaan muutenkaan heti ensimmäisellä treffeillä rupea latelemaan listaa kaikista muistakaan vioistaan