Kuulostaahan tuo alkuun pelästyttävältä lääkemäärältä ja voi tulla ajatus, että noinko vakava/kamala tauti on kyseessä, mutta onhan nuokin vielä lievään ja keskivaikeaan kipuun määrättäviä. Mutta tosi ihana kuulla, että sait apua ja ihana tietää, että kuitenkin noin "pienellä" lääkityksellä olohelpottaa (ja että vahvempaakin apua olisi olemassa jos olisi tarve). Ihme miksei sitä apua sitten voi helpommalla saada kun kyse on ihan peruslääkkeistä!

Diabami nyt tosin ei ole peruslääke kun on rauhoittava, mutta noin pienimäärä on ihan mitätön siitä saatavaan apuun verrattuna sun tapauksessa.
Mä aina vertaan, että kipu on kuin metsä jossa kuljetaan aina samaa reittiä, jolloin siihen syntyy polku. Vaikka kukaan ei enää polkua kulje, polku säilyy. Näin käy kivunkin kanssa ja siksi pitäisi AINA hakea nopeasti apua, että kipu ei muodosta polkua. Ja voi hitto niitä lääkäreitä jotka vähättelevät kipua eivätkä anna tarvittavaa ja riittävää apua! Kipu on aina yksilöllinen kokemus eikä kukaan lääkäri voi tietää toisen kipua.
Mua on monesti huvittanut, kun itsellä on korkea kipukynnys jos raskas esine putoaa jalalle, ja jalkapöytä murtuu niin auts vaan ja matka jatkuu, mutta kun menee johonkin lääkärin tutkimukseen ja osaa odottaa kipua niin hitto että on kynnys matalalla ja sattuu pirusti! Psyykkeellä on iso vaikutus, ja kun kyse on kivusta joka on ihmisen arimmalla alueella, se uhkaa seksuaaliterveyttä ja sitä kautta koko minuutta niin ei pitäisi unohtaa hyvää hoitoa!
Mutta nyt siis kuulostaa siltä, että olet saanut hyvää apua ja teit oikein kun osasit vaatia sitä apua itsellesi. Harmi kun ilman vaatimista ei välttämättä sitä apua aina saa. Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että useasti saa myös erittäin hyvää ja kultaista hoitoa ilman vaatimistakin. Harmi että ne huonot kokemukset tulee useimmin esiin. Itse on elämässäni paljon sairastanut ja saanut onneksi enemmän hyvää hoitoa (ilman vaatimista) kuin huonoa. Huonoakin on joskus kyllä saanut ja se on kynnys sen jälkeen hakea parempaa
