aihetta hymyyn...

[Tapani1970]

Ihan pakko kertoa ,kun sattui omalle kohdalle....Uskalsin kertoa taudistani ensimmäisen kerran eräälle ystävälle...ja heti sellaiselle, joka kertoi itsekin sairastavansa tautia!!! Ei alkanut tuomita, vaan keskusteli asiasta rauhallisesti ja fiksusti. Tietäen mistä puhui, ilman pelkoja ja luuloja. Kyllä sitä juttua sitten riittikin, tunteista, kokemuksista, ihmisten suhtautumisesta, matkan varrelta. Hän kertoi sairastaneensa jo vuosia.Tosin elää vakituisessa parisuhteessa ja aihe ei ole tabu heillä eikä ole kuulemma ikinä ollutkaan.
Helpotti kun sai tuollaisen positiivisen kokemuksen ensimmäisellä kerralla kun uskoutui jollekin ja kuuli ettei tauti aina ole mörkönä parisuhteessa. Usko tulevaisuuteen sai ainakin lisää nostetta.
Ei herpes ole maailmanloppu, vaikka itsellänikin se on välillä sellaiselta tuntunut
Jaksamista kaikille!

[Jacinda]

Hei ihana kuulla! Olen itse kertonut vain yhdelle kaverille ja saanut tuomitsevaa katsetta... Puhuu kyllä toista, mutta katse kertoo muuta. Ollaan tunnettu todella pitkään, että osaan tulkita häntä hyvin Aluksi ko. kaveri ajatteli että minun tulisi pidättäytyä vallan seksistä lopun elämäni.. Eli itsellä ei asiasta kertominen ole mennyt niin putkeen.

[piipero]

Itse olen kertonut läheisimmille ystävilleni ja he ovat suhtautuneet hienosti. Kun tapasin nykyisen mieheni niin kerroin heti tartunnasta. Nolotti ja hävetti kyllä kertoa, mutta ei tollasta asiaa saa salata. Hyvin suhtautui ja viime kesänä menimme naimisiin Herpes on pysynyt piilossa sinkin avulla. Puhkeaa pari kertaa vuodessa yleensä jonkun kovan stressin seurauksena. Mieheni ei ole saanut tartuntaa ja herpeksen puhjetessa olemme tietty harrastamatta seksiä.
Eli ei herpes ole esteenä seurustelulle ja seksin harrastamiselle

[Marika82]

Kiitos kun jaoit tämän täällä Näitä lisää niin jaksaa itsekkin uskoa omalle kohdalle joskus sattuvan Ihanaista aurinkoista kevätpäivää kaikille!

[Tilli]

Itse sain tästä taudista varmistuksen 2010, mutta olin saanut taudin varmaan jo vuosia aiemmin. En itsekään tajunnut mitä ne noin kerran vuodessa tulevat pienet näppylät ja kivut olivat. Eli niistä ei ollut ollenkaan haittaa. Naisilla nyt on muutenkiin aina välillä kaikenlaista, se meni siihen samaan piikkiin.

Sitten silloin 2010 kesällä istuin jossain odotussalissa ja näin lehden otsikon "Sairastatko tietämättäsi genitaaliherpestä?" Luin jutun ja asianlaidan ymmärrys tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olen saattanut saada sen jo vuosia aiemmin mieheltäni, josta erosin, koska hänellä osoittautui olevan paljon muita suhteita. Tai nuorena, kun olin vähän höllempi asioiden suhteen... On vain kulkenut oireettomana mukanani. Ei voi tietää, eikä voi ketään syytellä. Ja kun paikka johon rakkulat yleensä tulevat, on sellaisessa kohtaa, että kondomikaan ei siihen olisi auttanut.

Kenellekään läheiselle en ole asiasta kertonut, ainoastaan mahdollisille kumppaneille ja kommentit ovat olleet erilaisia. Tai oikeastaan joku ei ole sanonut mitään... Soitot ja yhteydenotot ovat vain loppuneet. On toki sitten asiallisiakin ollut, mutta ei sitten muuten ole natsannut pidemmän päälle.

Mutta en siis ole kenellekään läheiselle kertonut ja tuskin koskaan tulen kertomaankaan. Lisäksi asun pienellä paikkakunnalla, joten en ole täältä edes yrittänyt löytää kumppania, koska en halua asiaa täällä tietoon. Jutut kulkevat niin nopeasti. Tosin kyllä nytkin saan hiukan ihmetteleviä kysymyksiä ja katseita omasta elämäntavastani; olen kohtuullisen näköinen naisihminen ja asun wanhassa talossa ja pihapiirissä lemmikkien kanssa Luulen, että koska minulla ei ole näkynyt miestä tässä pihapiirissä ja teen kaiken itse, niin minun oletetaan olevan lesbo... Vähän sen suuntaisia olen kuullut Onneksi en ole kovin herkkähipiäinen noiden puheiden suhteen. Saavatpahan elämäänsä jotain jännitystä

Tämä juttuni nyt vähän rönsyili, mutta kaiken kaikkiaan; mahdollsille kumppaneille olen kertonut, mutta en muille. Tämä on kuitenkin sen verran pieni vaiva minulla, etten halua siitä sen enempää ... Jos minulle tulisi joku omastaan kertomaan, silloin tod näk minäkin kertoisin.

[Kurpitsa]

Itse olen puolestani kertonut vain kahdelle ystävälleni, toinen otti asian todella hyvin ja tsemppasi parhaansa mukaan. Sen jälkeen onkin ollut helpompi tavata kyseistä ystävää, kun ymmärtää nyt täysin mistä mun hetkelliset masennuskohtaukset tulevat, ei tarvitse enää selitellä epämääräisiä "oon flunssassa" tms jos ei jaksa juuri sillä hetkellä maailmaa. Onneksi tuokin vaihe on hiukan helpottamassa, ja jaksaa taas tavata jopa elämästään täysillä nauttivia ystäviä, ja itse myös iloitsee heidän puolestaan

Toinen ystävä totesi totuuden kakistettuani kyyneleet silmissä että "ahaa, tiedän mistä puhut, mullakin on se". Helpottipa kummasti, konkreettinen todiste siitä ettei ole yksin enkä olisi ikinä kyseisestä naisesta ajatellutkaan että hänellä jotain olisi, hyvinkin aktiivisesta seksielämästä päätellen. Mutta se herättikin minut tajuamaan, ettei kukaan sitä minustakaan millään tapaa näe kun katsoo ulkopuolelta parisuhdettani ja elämääni! Tästä ystävästä onkin ollut myös tukea synkimpinä hetkinä, eli silloin kuin herpes oireilee ja mieli on enempi maassa.

Mutta, ajattelen niin että todella hyville ystäville ja sellaisille, joista tietää etteivät he välien poikki mennessäkään sanoisi mitään sinun asioistasi, voi kertoa. Tavallaan silloin voi heidän edessään olla vapaasti oma itsensä eikä tarvitse piilotella mitään. Oikeat ystävät kyllä ymmärtävät ja osaavat olla tukena.