Jelöy!
Elikkäs, olen 22-v. naisenalku jolla herpes todettiin viime kesänä.
Ihan kamalaa oli joo ja morkkikset ja saatanalliset kivut ja itkut ja mieluummin paastosin ku kävin pissalla ja olin ihan varma että kuolen.
No, hengissä selvittiin ja kun oireet hävisi, mielikin koheni ja tajusi, kuinka yleisestä vaivasta on kyse.
No, olen elänyt puoli vuotta ihanassa autuudessa missä ei oireita ole tullut, ehkä kerran vähän kihelmöinyt. PAITSI nyt. Ja yllättävän ärtsynä.
Tässä on nyt vajaa viikko muutaman ikävän rakkulan kanssa oltu, olen yrittänyt rasvailla sillä samalla rasvalla joka mulle viime kesänäkin määrättiin.
Lääkärin puoleen en ole kääntynyt.
Kuinkahan kauan tässä saa odotella, että olo helpottuu, kuinka kauan yleensä kestää oireilu kun ensioireista on jo aikaa? Vai onko ihan yksilöllistä?
Kannattaako mun vaan rauhassa odotella vai pitäisköhän ensitilassa varata aika lääkärille reseptiä varten? Onko kenelläkään mitään helpottavia "kotihoitovinkkejä", jostain luin kaikenmaailman valkosipulihauteista sun muista, tiedä sitten lienevätkö ihan humpuukia.
Ja sitten se, mikä tässä eniten risoo.
Olen löytänyt ihana poikaystävän pitkän sinkkuilun jälkeen ja ihanaa parisuhdetta on kestänyt kohta muutaman kuukauden. Melko tuore juttu siis. Tai miten sen nyt ottaa, olisiko heti ensimmäisenä pitänyt läväyttää pöytään että muuten, mulla on sitten herpes.... Jokatapauksessa en ole vielä kertonut ja pelottaa IHAN HELVETISTI.
Vaikka täälläkin on saanut lukea että poika-/tyttöystävä ymmärtää ja tukee, niin tietenkin pelkään sitä pahinta, että poikaystäväni näkee minut likaisena/pilattuna/ällöttävänä/rakkojapimpassahyihelvetti.
Plus että aina on tietenkin tartuntavaara, tai sitten ikuisesti kumin kanssa.
Seksiä emme ole vielä harrastaneet (koska ilmeisesti tämä on juuri sellainen parisuhde johon kummatkin haluavat panostaa ja seksi on iso asia), mutta nyt kun sen aika alkaisi toden teolla olla lähellä, niin mitäs helvettiä, mulla tulee rakkulat alapäähän, ei siis puhettakaan seksistä. Tietenkin fiksuna tyttönä kertoisin NYT.
Mutta tuntuu ihan kamalalta.
Tiesin silloin, kun tartunnan sain, että pahinta tulee olemaan se vaihe, kun pitää kertoa kumppanille.
Ajattelin silloin, että onneksi siihen on aikaa.
No, eipä ole enää.
Miten teillä on parisuhteessa reagoitu asiaan? Mikä olisi oikea tapa kertoa? Entä milloin? olenko jo nyt auttamattomasti menettänyt luottamukseni, vai olisiko juuri nyt oikea aika? Vai olisiko oikea aika vasta sitten kun haluttais ilman kortsua? Vai ajattelenko vaan omaa napaani siirtämällä kertomista mahd pitkälle?
Tuhannet kiitokset ja anteeksi kun meni jaaritteluksi,
tämä on vain ensimmäinen foorumi tarkoitettu vain herpeksen kantajille ja tuntuu tosi hyvältä, kun on paikka, mistä löytää kohtalotovereita!
-Coco
