Näitä tarinoita saa lukea vaikka millä mitalla, mutta oma tarinani alkoi siitä kun 3 miestä raiskasi minut
neitsyenä juuri 17-vuotta täyttäneenä... Olin sitä ennen hyvin tarkka kaikesta, edes en miehiä suudellut sitä ennen, en deittaillut, seurustellut en mitään, ei sillä ettei vientiä olisi ollut, halusin vain olla puhdas ja hyvä ihminen ja elin jossain prinsessa satu tarinoissa enkä suostunut edes treffeille lähteä.
Nooh.. Tämän seurauksena sitten kirosivat ne miehet minut ikuisesti, ei vain henkisesti, vaan vielä fyysisesti. Loppu elämä menee siis näköjään selibaatissa vanhana piikana elellen, juuri rakastuin toivottomasti mieheen joka hänkin halusi minut, jopa sen jälkeen kun asiasta kerroin, mutta kun varmistus tuli ettei siitä koskaan eroon pääse jätti siltä istumalta... Ollaan edelleen todella läheisiä, mutta silti tuo oli todella kova paikka minulle. Raiskaus=Herpes=Särkynyt sydän? Tätäkö se tulee olemaan? Aikaisemmin kun sain tuosta tietää(tartunnan saannista päälle puolisen vuotta) päätin etten koskaan edes miehiin päin katso, en anna itseni edes ihastua ja miten sitten pääsi käymään. En voi edes suudella toista ihmistä ilman että kiroan hänet loppu iäksi? Helvettiinhän siitä joutaa. Tällä hetkellä kaikki muutkin asiani ovat menneet päin helvettiä, koko elämäni tämän lisäksi käännetty ylös alaisin kaikilta tahoilta, hemmetin kova masennus/ahdistus lääkitys päällä, olen menettemässä koulun, työn ja jopa katon pään päältä ihmisistä puhumattakaan. Sitten vielä tuo perhanan herpes. Vatsahaavahan tästä tressistä tulee. Hyvässä kunnossa pysyminenkin on minulle todella tärkeää ja sekin aiheuttaa vain kipua siellä missä aurinko ei paista.
Onneksi ei ole oireita pahemmin ollut alkuaikojen jälkeen kun aloin syömään estolääkitystä joka on kyllä aika tehokas, silti jos yhdenkin pillerin unohdan heti iskee päälle ainakin parilla rakkulalla. Muutenkin minusta on tullut niin skeptinen että koko ajan tuntuu että ainakin yksi rakkula on..
Lääkäreistäkään ei ole mitään apua, jokainen kertoo omaa tarinaansa koulutuksesta ja kokemuksesta puhumattakaan, saati kirjoista ja netistä lyötyvä ristiriitainen tieto, joka maassakin tuntuu olevan omat tiedon lähteensä. Miten päin tässä nyt pitäisi olla? Ikäähän tuli tuossa vähän aikaa sitten vasta 17 mittariin,
elämä vasta alussa mutta jo nyt toivon menettäneenä? Miten tästä pitäisi jatkaan eteenpäin?
