Kerronpa minäkin tarinani...

[Kerttu]

Olen 29-vuotias nainen ja sain kuulla sairastavani herpestä noin kaksi kuukautta sitten. Tieto oli todella suuri järkytys. Ensimmäinen viikko meni itkiessä. Olen aina ollut todella tarkka, kenen kanssa seksiä harrastan ja olinkin todella ylpeä "seksitaudittomuudestani". Mies, jolta tartunnan sain, ei tiennyt olevansa kantaja. (Kyseessä oli vakikumppani, tosin suhde hiipui tartunnan myötä. Minun piti saada sulatella asiaa rauhassa ja sillä aikaa mies löysi toisen...) Uskon kyllä häntä, mutta asia harmittaa silti hirvittävän paljon. Tuntuu, että seksielämä oli sitten tässä. Tiedän, ettei asia aivan noinkaan ole, mutta silti tuntuu siltä, etten koskaan löydä ketään, joka huolisi minut, kun terveitäkin on tarjolla. On jotenkin niin saastunut olo. Pahinta on, että herpes tarttuu. Itselläni herpes on 1-tyyppiä (vaikka lääkärin mukaan oli niin pahan näköinen, että oli varma, että se on HSV2), joten mahdollisesti, ja toivottavasti se uusii harvemmin kuin HSV2. En siis niinkään kanna huolta sen uusimisesta vaan juuri tarttumisesta (aluksi tosin pelkäsin, että miten mä kestän, jos se uusii jatkuvasti, mutta kun se ei vielä ole uusinut, niin mieli on vähän rauhoittunut). Miten voin esim. ikinä hankkia lapsia tartuttamatta miestä? Myös suuseksi taitaa olla ikuisesti poisluettu...

Ihmisillä on niin paljon vääriä käsityksiä herpeksestä, että olen varma, että kukaan ei halua kanssani lähempiin tekemisiin kuultuaan tartunnastani. Itsekin olin ennen todella tietämätön herpeksestä, luulin mm. että se tarttuu vain aktiivisessa vaiheessa. Muutenkin herpeksestä tuntuu olevan todella vähän tietoa tarjolla, esim. klamydiasta puhutaan paljon enemmän. Tartunta on vielä todella arka paikka minulle, enkä osaa edes kuvitella, koska olisin valmis sen jollekin paljastamaan. Eli pitkä selibaatti edessä...

Herpes pyörii ajatuksissa joka päivä ja tuntuu, etten pääse siitä yli. Tiedän, ettei 2kk ole vielä pitkä aika, mutta on tämä asia minua kyllä masentanut. Sitä syyttää välillä itseään, välillä miestä ja välillä vain yleisesti vihaa tapahtunutta. Uskon ja toivon, että ajan myötä olo helpottaa, mutta vielä se tuntuu todella kaukaiselta. En haluaisi katkeroitua tms., joten olisi mukava kuulla kohtalotovereilta, miten olette päässeet herpeksen kanssa sinuiksi?

Kiitos, että sain avautua.

[Shelma]

Minä olen tosiaan sairastanut tätä jo 6 vuotta. Enkä ole tietoinen mistä olen tartunnan saanut. Nykyisen suhteen alkuaikana sain ensioireet mutta mieheni on oireeton joten en osaa sanoa mistä tartunta on tullut.
Koska tämä on ollut minulla aktiivisena lähes jatkuvasti niin se on estänyt minua nauttimasta elämästä ja ihanasta miehestäni. Tarttumista en pelkää koska mieheni hyväksyy tämän eikä oireile. Tosin on se vähän tappanut meidän seksielämää, kun oireilee niin usein.
Mutta nyt kun vihdoin olen löytänyt kohtalotovereita, niin oloni alkaa helpottumaan. Olen tähän asti ollu yksin tämän saastaisen taudin kanssa. Tästä kun ei voi kenenkään läheisen kanssa keskustella. Niin se vaan on, minulta se ei onnistu.
Löysin luultavasti keinon oireiden helpottamiseksi. Joku kohtalotoveri oli saanut lääkäriltä ohjeet alkaa syömään b-vitamiiniä ja sinkkiä. Nyt on 2,5 viikkoa takana, eikä oireita! Ihanaa!
Jos olisin ilman nykyistä miestäni, uusissa suhteissa etenisin hyvin hiljaa ja kun joku helmi löytyisi niin kertoisin asiasta ennen kuin mitään tapahtuisi. Jos mies on mahtava niin ei suhde yhteen herpekseen kaadu. Jos kaatuu niin ei se mies olisi oikea.

[Kerttu]

että on jotenkin todella epäreilua, että oireilevia pidetään jotenkin huonompina ihmisinä, kun herpesvirus on kuitenkin suurimmalla osalla ihmisistä. Inhottavista oireista kärsimisen lisäksi oireilevat joutuvat myös kantamaan huolta siitä, miten nykyinen/tuleva seksikumppani asiaan suhtautuu. Oireettomat taas voivat kevein mielin porskuttaa eteenpäin (kärjistettynä ilmaistuna).

Olen viime päivinä miettinyt yhä enemmän sitä, miten herpeksestä seuraavalle mahdolliselle seksikumppanille kertoisin. Miehet eivät usein ihastu minuun, joten ahdistaa ajatella, että jos asian kerrottuani tyyppi torjuukin minut. Ymmärrän, ettei mies silloin olisi sopiva minulle, mutta kyllä se silti itsetunnon päälle ottaa, varsinkin kun en ole vielä sinut tartuntani kanssa. Ja mitä, jos en koskaan pysty hyväksymään tätä? Ajatus seksittömästä loppuelämästä masentaa... Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa??!

[Mariska]

Kun luin viestiäsi Kerttu, tuli hyvin mieleen oma sairastumiseni. Itse (myös 29.v) olen sairastanut herpestä, HSV2 :sta noin pari vuotta. Alku oli tosi hankala, mielessä pyöri ihan samoja asioita kuin sinullakin. Itsellä ärsytti myös kun tuntui että lääkäristä ei saa mitään tukea asiaan...kun otti asian puheeksi ni kanta oli "no, se on aika kiusallinen sairaus"...Mutta itse asiaa päässäni pähkäilleenä olen tullut siihen tulokseen että meille kaikille tulee elämän aikana sairauksia, vakavampia ja ei niin vakavia...jokaiselle jotakin!Jos tarkoitus oli että minä selviän tästä elämästä ilman tämän pahempaa sairautta, niin tyytyväinen olen! Tämän kanssa kyllä pystyy elämään vaikka se aluksi maailmanlopulta tuntuukin. Eikä tämän "näppyvian" kanssa olla yksin! Se vaan alussa tuntuu, että muilla ei ole mitään, ja itse saa kärsiä vaikka mistä...Tiedetäänhän tätä vaivaa olevan joka viidennellä. Harmittaa vain kun ihmiset eivät puhu asiasta avoimesti, ei tää niin kauhea mörkö ole!
Itse olen puhunut asiasta luottokavereilleni ja he eivät ole olleet asiasta moksiskaan!Itsellä on olo helpotti aikanaan mitä enemmän asiasta puhuin...olen sellanen papupata! Kaikille puhuminen ei tietysti ole niin luontevaa, mutta minulla se ainakin auttoi.
Itselläni herpes uusi joka kk, joten kävin hakemassa estohoidon. Estohoito on tehonnut hyvin ja näpyt eivät ole vaivanneet. Itsekkin olen sinkku ja joudun pohtimaan milloin, miten kerron miehelle asiasta...mutta se on sen ajan murhe ja sekin asia menee sitte ihan omalla painollaan, En jaksa stressata asiasta etukäteen! Ja mistä sitä tietää vaikka miehellä olisikin sama vaiva...Viimeisimmälle seurustelu kumppanille kerroin herpeksestäni, ja se ei häntä haitannut! Kyllä niitä sellaisia miehiä on olemassa, jotka asian ymmärtää! Itse teemme asioista niin vaikeita, kun pähkäilemme niitä itsekseen omassa pääkopassa! Eikun vain nokka kohti uusia tuulia!

[Shelma]

Tämän kurjan viruksen kanssa olisi varmasti helpompi elää kun siitä pystyisi puhumaan läheisille. Mutta aina se ei ole helppoa. Minä en ole puhunu tästä kuin parille perhepiirissä, tosin nekin tietävät vain taudin, ei sitä kuinka vaikeaa tämän kanssa on elää.
Tosin täällä foorumissa avautuminen on helpottanut oloani, kiitos siitä teille kaikille!

[Herbpupu]

ja miten sen tekee...siinäpä pulma.
Tapasin tuossa juuri sen unelmamiehen, kiltin isin. Mies josta oikeasti olisi ainesta vaikka mihin. Arvot ja elämä kohdillaan. Kun sain selville tunteeni ja myöskin hänen, olen ollut ihan mutkilla...miten kertoa tästä synkästä salaisuudestani. Mikä on oikea tapa...kestääkö sen kertoa kasvokkain ja ottaa vastaan toisen reaktio?
Vai ei....olen ehkä maailman suurin jänispöksy, mutta minä kirjoitin kirjeen sähköpostiin....nyt sitten tuskissani odottelen vastausta...ehkä tyhmää, en tiedä.

Jotenkin se vaan on niin suuri salaisuus ja möykky, että se täytyy saada ulos...muutoin tuntuu kun huiputtelisi. Täytyy sanoa että avioeron jälken tämä on kyllä ollut se vaikein asia elämässäni. Miksi...en tiedä, ehkä sitä vaan kokee itsensä vialliseksi ja kelpaamattomaksi...eikä tuo vastauksen odottelu siltä ihmiseltä kenestä oikeasti välittää juurikaan helpota

Ei se auta jotenkin se täytyy vaan ajatella niin että jos ei onnaa niin sitten ei...sitä seuraavaa kertaa sitten en halua kyllä kokeakkaan jos nyt tulee rukkaset tämän hiivakon näppylätaudin takia.

[Ronja]

On oireettomilla samat huolet kun muillakin. Kun se voi tarttua kumppaniin. On voinut tarttua ajat sitten. Mulla ainakin on kauheat itsesyytökset asiasta, vaikka en voi tietää koska sen olen saanut. En tiedä onko kumppanini sitä saanut. Testeissä ei ole näkynyt vielä, mutta sehän ei aina näykään. Tunnen oloni kelpaamattomaksi ja tiedon jälkeen seksielämäni on ollut kuollutta....ihan siksikin, että kumppanini saa itse päättää mitä asian kanssa tekee. Ihan kauheatahan tämä on, mutta jotenkin mulla on kuitenkin sellainen olo, että kyllä se elämä voittaa ja jos nyt joku seksitauti on tässä elämässä satava, niin mieluiten sitten tämä.

[Kerttu]

Tarkoitin siis, että niillä oireettomilla on helpompaa, jotka eivät tartunnastaan tiedä. En siis yhtään vähättele niitä oireettomia, jotka tietävät olevansa kantajia.

Ja herpeksestä kertomisesta sen verran, että itse olen kertonut perheelleni, yhdelle kaverille ja tietysti miehelle, jolta tartunnan sain. Tällä hetkellä ainakin tuntuu, etten muille asiasta puhu, koska herpestä pidetään jotenkin niin kauheana asiana, eikä minulla ole vielä voimia oikaista ihmisten käsityksiä. Helpottaisi ehkä oloa, jos tietäisï yhdenkin kaveripiiristä, jolla on sama tartunta, mutta asian arkaluontoisuuden takia tuskin kukaan muukaan haluaa tartuntaansa paljastaa.

Kiitokset myös kaikille kannustavista sanoista. Haluan uskoa, että olen vielä jonain päivänä tartuntani kanssa sujut.

[Rissanen]

Minä olen tosiaan sairastanut tätä jo 6 vuotta. Enkä ole tietoinen mistä olen tartunnan saanut. Nykyisen suhteen alkuaikana sain ensioireet mutta mieheni on oireeton joten en osaa sanoa mistä tartunta on tullut.
Koska tämä on ollut minulla aktiivisena lähes jatkuvasti niin se on estänyt minua nauttimasta elämästä ja ihanasta miehestäni. Tarttumista en pelkää koska mieheni hyväksyy tämän eikä oireile. Tosin on se vähän tappanut meidän seksielämää, kun oireilee niin usein.

Varmaan miehesi olisi hyvä käydä testauttamassa itsensä; mikäli hänellä on piilevänä herpes, mikä tarinasi perusteella on todennäköistä, asiat seksielämänne suhteen olisivat varsin huolettomasti, vai kuinka?

[karupoika]

Asialliseen keskusteluun kannan minäkin korteni kekoon. Tulipa muinoin tunnettua seksuaalista vetoa erääseen neitoon.. hänellä on varsinkin stressistä ja vitamiinien puutteista ym. puhkeava herpes. Siis sen useampi variaatio. Asiasta puhuttin rehellisesti puolin ja toisin. Ei herpes seksin harrastamista, suhdetta tai varsinkaan älyllistä keskustelua estä, melko pieniä rajoitteita saattaa aiheuttaa.
Asia saattaisi tuntua normaalia vaikeammalta, hän kun oli täysi nymfomaani:) 3-5 tuntia päivän päätteeksi oli "harrastettava", olipa harrasteen myötä kuntokin huipulla vuonna 2007, pikaisemmat tilanteen mukaan päälle.
Ehkäisy- suojavälineistys on kovasti kehittymätöntä herpeksen suhteen, ihan ajatellen pelkästään penis-emätinyhdyntää, avaruudessa on käyty kymmeniä vuosia sitten ja oikeastaan ainoa suojus on kondomi. Hiukan ajatusta, teknistä- ja materiaalien tuntemusta kehiin, saadaan kyllä em. asioihin täysi suojaus aikaiseksi ja voipa kekseliäs pari käyttää vaikka esileikkinä tai lisämausteena.
Enkä nyt tarkoita mitää halkileikattuja kondomeja tai muitakaan kuminpaloja.
Yhteenvetona=en edellenkään kieltäytyisi suhteesta (seksuaalisestakaan) herpeksen kantajan kanssa, enemmän torjuntaa kohtaisi ehdokas, jonka kanssa kemiat eivät kohtaisi. Ainahan keskustelun aloitus saattaa vaatia "jään murtamista"...

[Marika82]

Mitä kuuluu tämän ketjun kirjoittajille tänäpäivänä? Onko oireet saatu hallintaan ja onko parisuhdekuviot selkiintyneet? Olisi niin mielenkiintoista tietää ja kuulla palstalla "vanhojen" kokemuksia

[neilikka]

Hei, päätin kertoa myös omasta tarinastani.. Olen vieraillut täällä sivustolla useastikin ja viettänyt monia päiviä ja öitä googlettamassa viruksesta, mutta nyt vasta päätin rekisteröityä.

Takana on hyvin raskaat kuukaudet! Kaikki lähti siitä, kun olin melko pahasti sairaana ja usealla antibioottikuurilla. Tämän jälkeen (ehkä niiden seuraksena) puhkesi hiivatulehdus (tai näin ainakin uskottiin). Tulehdus oli paha, joten itse peilin kanssa tarkkailin, että mikä ihme siellä kiusaa. Netistä kaikenlaisia diagnooseja etsiessäni (myös näihin muihin sairauksiini) sain päähäni, että alapäässäni voisi olla herpes. Kävin gynekologisessa tutkimuksessa, jossa todettiin tulehdus, mutta lääkäri ei uskonut herpekseen. Sanoi, ettei näytä siltä, vaan joltain ihan tavalliselta emätintulehdukselta. Kyseinen lääkäri sanoi myös, ettei olisi huolissaan herpeksestä (ei kuulemma ole vakavaa, vaan inhottava riesa vain).

Muiden sairauksieni takia kävin useasti sairaalassa ja kahden viikon jälkeen polveeni pamahti rakkula. Seuraavana päivänä toinen ja kolmaskin. Lääkärin mielestä näytti herpesrakkuloilta. Taas säikähdin, että mistä ihmeestä nyt tämäkin. Lääkäri selitti, että näitä voi puhjeta kaikille vesirokon sairastaneille (etenkin silloin, kun on muuten sairaana/usealla lääkekuurilla, kuten minä). Sain antibiootit ja rakkulasta otettiin näyte. Taas kotiin ja parani muutamassa päivässä.

Viikon päästä palasin lääkäriin väsymyksen takia. Päivystävä lääkäri teki perus tutkimuksen (mittaili kuumetta, kyseli vointia, katsoi nieluun jne.) Kerroin myös polven rakkuloista ja näytinkin parantunutta kohtaa. Sitten lääkäri selaili hetken koneelta tietojani, kunnes lätkäisi käteeni lapun genitaaliherpeksestä. Säikähdin ja ihmettelin, että sekö minua vaivaa.. Lääkäri selitti, että näytteestäni (polven rakkulasta) on löydetty HSV2, joka on sukuelinherpes. Menin shokkiin ja itkin, että voiko tämä olla todellista. Lääkärin mielestä aiemmin todettu hiivatulehdukseni oli todennäköisesti herpes ja sieltä olen onnistunut sen polveeni siirtämään.

Kotiin päästyäni itkin ja itkin ja etsin tietoa herpeksestä. Masensi aivan suunnattomasti se, miten huonosti tästä kyseisestä viruksesta edes tiesin ennen tätä. Itselläni ei ole koskaan ollut edes huuliherpestä, niin en ole asiaa pahemmin ajatellut. Usein joillain herpeksen huulessa nähnyt ja tiennyt, että siitä voi tarttua helposti esim juomapullon kautta, mutta en sitäkään pahemmin pelännyt. En tietenkään samasta pullosta juonut, mutten osannut kauhistella kenenkään herpestä tai ymmärtää, kuinka ikävä se voi olla.

Olen aina ollut hyvin tarkka ehkäisystä, jotten mitään sukupuolitautia saisi. Kondomia olen aina vaatinut. Ilman kondomia olen ollut yhdynnässä vain kolmen miehen kanssa, jotka ovat olleet kaikki pidempiaikaisia poikaystäviäni (ja olemme ensin käyneet testeissä). Kuuluin kuitenkin niihin tyhmiin, jotka luulivat, että taudit tarttuvat vain yhdynnässä/suuseksissä.. En siis ymmärtänyt, että esim. herpes voi tarttua käsien välitykselläkin. En myöskään ymmärtänyt, ettei kaikkia tauteja testata, kun käy pyytämässä kaikkia testejä! Joo omaa tyhmyyttäni, mutta mielestäni on myös typerää, ettei sukupuolitatuklinikalla edes mainittu asiasta. Siis voisivat vaikka muistuttaa, ettei tässä kaikkia sitten voida selvittää...

Näiden taustojen kera en olisi voinut ikinä uskoa, että joku tauti itselleni on napsahtanut (tyypillistä)! Joten hyvin itkuisesti ja masentuneena siinä muutama viikko sitten vierähti.. Epätoivo elämänkumppanin löytämisestä jnejne. Oikeestaan kaikki samat sekavat ajatukset, mitä muillakin.. Tuntui maailmanlopulta..

Sitten tuli päivä, jolloin hyvä ystäväni kertoi sairastuneensa genitaaliherpekseen. Kertoi oireiden alkaneen yhtenä sellaisena viikonloppuna, kun olimme yhdessä saunoneet ja mm. käyttäneet samaa pyyhettä. Tästä sain idean, että olisinko mahdollisesti saanut herpekseni häneltä. Siis olisinko voinut saada sen polveeni häneltä? Toivoin, että se olisi mahdollista (olin saunassa raapinut ihoani).

Jotenkin aloin varmaan uskomaan siihen, sillä sain herpekseni jo pois mielestäni.. Kunnes sitten alkoi taas alapäässä kutista. Minulla on ollut usein esim. lääkekuurien seurauksena hiivaa ja nyt tuntui samalta, mutta taas mieleeni palautui herpes. Itku tuli ja menin gynekologille ja kerroin oireistani (kutina, arkuus, pieni kipu koskettaessa). Sanoin, että pelkään herpestä (mutten kertonut aiemmasta polven löydöstä). Gynekologi sanoi oireet kuultuaan, että voisi kyllä olla herpes tai esim. klamydia. Tutkimuksen tehtyään totesi, että se on ihan tavallinen hiivatulehdus ja kyseli käytänkö saippuaa jne. Limakalvoni olivat nimittäin punaiset ja hieman ärtyneet. Sanoi, ettei ole mitään rakkuloita tai muuta herpekseen viittaavaa. Määräsi antibioottikuurit ja kehotti välttämään myös intiimisaippuaa eli peseytymään vaan vedellä. Otin lääkkeet ja oireet helpottivat kolmessa päivässä.

Nyt kuitenkin tajusin, että yritän ehkä olla hyväksymättä herpesdiagnoosia? Voihan se oireilla ilman rakkuloitakin? En siis ole yhtäkään rakkulaa itseltäni koskaan löytäynt. Ja itkuhan se taas tuli. Nyt on vain pakko hyväksyä, että herpeshän se siellä alapäässä varmaan on.. Niinhän se päivystyslääkäri silloin sanoi.

Nyt on hyvin epätoivoinen olo ja mietin seksielämäni tulevaisuutta. Seksi on minulle tärkeää. Ei todellakaan irtosuhteet (joita en ole kuin muutaman kerran harrastanut), vaan hyvin vapaamielinen seksi oman rakkaan kanssa. Olen aina haaveillut ihanasta suhteesta, jossa myös seksiä voisi vapaasti harrastaa sen kaikissa muodoissaan (ilman pelkoa mistään taudeista)..

Nämä todennäiköiset herpesoireeni? eivät siis vaivaa minua, vaan pelko tartuttamisesta tai sen leviämisestä.

Ja tuntuu niin uskomattoman epäreilulta. Jotenkin on myös todella hämmentävää ajatella, että ilman polveni rakkulaa en tietäisi koko herpeksestäni!

Taisi tulla aika pitkä ja sekava avautuminen, mutta kuvastaa hyvin näitä sekavia ajatuksiani, joiden kanssa kamppailen.

[neilikka]

Ja vielä lisäks edelliseen.. Kävin siis ottamassa myös herpeksen vasta-ainetestit tuolloin sairastelun alussa.. Siis jo ennen polven rakkulaa ja molemmat näytti negatiivista.. Eli joko sain tartunnan nyt tai sitten ei vain näkynyt testissä. Ehkä pitäisi käydä nyt uudestaan?

[NeitiPelargonia]

Jos asia mieltä vaivaa, ehkä sinun kannataisi oikeasti käydä uusintatestissä. Saisit varmuuden asiasta.

Mitä tulee herpekseen - unohda se! Niin pian kuin sen "unohdat", pääset varmasti alapäävaivoistasi - niin hiivatulehduksista, kuin herpes-oireistakin. Elä normaalia elämää, niin kuin kuka tahansa muukin.

Jos toistuvat hiivatulehdukset vaivaa, tai ylipäätään taudit joihin joudut syömään antibiottia (jonka jälkeen hiiva), niin koita päästä kierteestä eroon vaihtamalla ruokavaliota. Yleensä hiiva puhkeaa elimistöön, johon tungetaan täysin vääränlaista ravintoa. Kannattaa ottaa selvää hiiva-ruokavaliosta ja ottaa räväkkä kuuri hiivan nitistämiseksi. Yksi vinkki on syödä vähintään 6 valkosipulinkynttä päivässä (ruuassa tai raakana), jättää hedelmät kokonaan pois, viljat myös. Sitten on jotakin yrttijuomia, jotka helpottavat tilannetta. Näin saat hiivan koko kehosta pois, koska se on tod näk myös muualla kropassasi - alapäässä se vain sattuu oireilemaan. Toinen, mistä hiivan näkee helposti, on suu. Hammasharjaa pitäisi vaihtaa päivittäin hiiva-kuurin aikana.

Mitä tulee näihin antibiootti-kierteisiin: Vastutuskyky kohdilleen! Säännöllinen liikunta ja terveet elämäntavat. Itse sain nielutulehdus- sekä korvatulehduskierteen kuriin potkimalla itseni lenkille, salille, jumppaan - mihin milloinkin. Ruokavaliotakin vähän tarkkailin ja jo parani. Selvisi myös, että korvasärkyni on osittain hermoperäistä, eli siihen ei ole edes mitään antibiottia tai lääkettä! Liikkeelle vain niin ei tule kolotuksia. Ja kun pääsin näistä tulehduksista eroon, pääsin eroon myös jatkuvasta hiivatulehduskierteestä (aina, poikkeuksetta ab-kuurin jälkeen) sekä herpes-pelosta. Aina herpes ei sentään puhjennut kuten hiiva, mutta toinen vähintään kuitenkin. Kyllä siinä oli riesaa.

Don't worry! Elämä ei voi olla muuta kun upeeta, jos vain antaa sen olla sitä

[neilikka]

Hei kiva kun vastasit!

Joo olen samaa mieltä, että terveellinen elämä - liikunta ja hyvä ruoka pitävät taudit parhaiten loitolla! Hiivatulehdus itseäni ei yleensä koskaan muulloin tosiaan vaivaa, mutta kuurien yhteydessä lähes aina. Kaikista kuureista olen kuitenkin vihdoin päässyt eroon! Ja tähän päästiin taas sillä, että etsittiin syitä, jotka voitiin korjata.. Saa kyllä itse tosissaan lääkärilläkin vaatia parempaa hoitoa. Itsekin ihan itkun kera siellä väänsin, etten halua enää yhtään kuuria enkä tarvitse sairaslomaa, vaan haluan selvittää mistä kaikki johtuu ja korjata tilanteen.

Nyt siis kaikesta muusta päästy eroon, paitsi tosta herpeksestä Ehkäpä täytyy käydä sekin nyt testauttamassa vielä, niin saa varmuuden. Olen myös päässyt hieman alkupaniikistani yli ja oivaltanut, että ehkä tämän kanssa voi elää...