Aurinkoa kaikille lukijoille

[Claudia]

Moni on sanonut että tänne ei kukaan muista kirjoittaa, kun asiat sujuvat. Kirjoittelenpa siis, josko tästä joku avun saisi. Muistan kun sain dg:n noin kolme ja puoli kuukautta sitten. Tuntui etten koskaan selviä. Ja suurin syy oli se kun mietin mitä MUUT tästä ajattelevat! Miten outo suhtautuminen näin jälkikäteen mietittynä. Ihmisillä on varmasti jokaisella asioita, joita ei yleisesti jaella, kenellä isompia, kenellä pienempiä. Jokaisella on murheensa ja salaisuutensa. Se tekee meistä ihmisiä, kukaan ei varmasti tästä elämästä selviä ilman vastoinkäymisiä. Tämä meidän IHOsairaus on aika pieni. Mulla on itsell' neljä lasta. Mietin aina etten koskaan saa uutta parisuhdetta niin monen lapsen kanssa. No, sainpas! Eli siis sitä koitan sanoa, että ei tämä sairaus tosiaan ole kuin yksi osa meitä, jos se jotakin haittaa niin sitten haittaa. Muistan kerran kun itse tapasin netissä miehen, joka vasta ekalla tapaamisella paljastui todella vaikeasti näkövammaiseksi. Hetken nieleskelin, mutta ei se tosiaan suhdetta estänyt.Ihminen on paljon, paljon muuta kuin jokin yksi asia. Anteeksi, ajatuksia on paljon päässä, toivottavasti saatte hieman kiinni mitä ajan takaa. Mua in auttanut myös positiivareiden sivulla oleva kirjoitelma, jossa oli seuraavaa:Kaikki muuttuu ja päättyy.
Asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan.
Elämä ei aina ole reilua.
Kipu on osa elämää.
Ihmiset eivät aina ole rakastavia ja lojaaleja.
Emme me todellakaan ole ainoita, joille on käynyt huono mäihä..mutta eikö niin toverit, että loppujen lopuksi aika pieni ongelma.
Tsemppiä ja valoa ajatuksiinne <3

[rouvahoo]

Mun ekasta herpespuhkeamisesta on kai kymmenisen vuotta. En muista edes tarkkaan. Naimisissa olen ollut yli kuusi vuotta ja lapsiakin on.

Herpes on kuin onkin pikkujuttu loppujen lopuksi. Ainakin meidän parisuhteessa kriisit ovat syntyneet ihan muista aiheista. Herpes on yksi pienenpieni osa elämää. Herpes opettaa tavallaan siitä minkälaista on elää kroonisen sairauden kanssa. Monien sairaudet rajoittavat elämää paljon pahemmin kuin herpes. Arvostakaa elämäänne ja terveyttänne. Herpes ei estä minua tekemästä yhtään mitään, voin liikkua ja nauttia elämästä!

[nightwind]

Tosi mukavasti kirjoitit. Kiitos siitä.

[Claudia]

Kiitos, kiva kuulla =) Talvista pakkaspäivää kaikille.

[Sampo]

Huomioni on kiinnittynyt usean kirjoittelijan huoleen siitä, tuleeko löytämään enää koskaan kumppania tartunnan jälkeen. Itse olin jo asennoitunut sillälailla, että kyllähän tässä yksinkin tullaan selviämään. Voihan moni joutua elämään yksinkin, löytämättä ketään, vaikka olisikin ns. terve. Käyttäkää yksin olemisen aikanne itsenne tutkiskeluun ja opetelkaa olemaan itseksenne. Lakatkaa etsimästä ja stressaamasta. Yksin oleminen ei välttämättä tarkoita, että tulisi olla yksinäinen. Uusi harrastuskin on helppo aloittaa kun on aikaa vain itselleen.

[Claudia]

Kyllä se mun mielestä on niin, että yksi ihmisen perustarpeista on rakkaus ja siksikin on aika normaalia huolehtia, josko jää ilman kumppania tämän asian takia. Mutta kuten sanottu, tämä asia on vain yksi osa meitä, pieni kokonaisuus ja haluan uskoa siihen, että tämän takia ei kovinkaan moni mahdollista suhdetta jäisi miettimään.
Mites Sampo sulla, saako kysyä, oletko nyt sinkku?

[Sampo]

En.

[Kipuna]

Kiitos Claudia sanoistasi.Itse sairastuin muutama viikko sitten ja olihan se hirveä järkytys.Ja pelko myös siitä miten se minulla tulee oireilemaan ja kuinka usein.Ensimmäinen kerta oli tosi kivulias ja on ehtinyt uusiakin jo kerran,tosin tällä kertaa hyvin lievästi.En ole kertonut tästä kenellekään.En edes siskolleni vaikka hänelle yleensä kerron kaiken.Ainostaan mieheni tietää,jolta tämän sain.Hän päätti jättää minut viikko sitten eikä suostu edes juttelemaan asiasta.On ihan totta että rakkaus on tärkeää,yksi tärkeimmistä asioista.Jos nyt joudun elämään ilman tätä elämäni rakkautta niin en tiedä miten selviän